Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2007
Aro Yhtiöt -konserni myy sähkö- ja LVI-alan urakointi- ja ylläpitopalveluja. Konserni on talotekniikka-alan palvelu- ja asiantuntijayritys, jolla on toimintaa Helsingin seudulla, Oulussa, Tampereella ja Kajaanissa.
Vuosi 2007 oli koko rakennusalalla vilkas vuosi. Rakennusteollisuuden ennusteen mukaan koko rakennusalan kasvu Suomessa kertomusvuonna oli 5 % ja kasvun arvioidaan jatkuvan kuluvana vuonna n. 3 % vauhdilla. Koko vuoden jatkunut vilkas rakentaminen näkyi hyvänä työllisyystilanteena ja tuotannon kasvuna myös meidän liiketoiminnassamme. Vuoden 2006 alussa alkanut raaka-aineiden kova hinnannousu taittui vuoden 2007 alussa.
Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 52,4 milj. euroa eli 23,4 % suurempi kuin edellisvuonna. Tilikauden liikevoitto oli n. 2.44 milj. euroa, joka on 4,7 % liikevaihdosta. Konsernin taloudellinen asema on vahva ja maksuvalmius hyvä. Sijoitetun pääoman tuotto oli 23,2 % ja omavaraisuusaste 77,2 %. Konsernin vapaa omapääoma oli tilikauden lopussa 12,1 milj. euroa. Investoinnit käyttöomaisuuteen olivat yhteensä 1,37 milj. euroa ja koulutukseen 0,14 milj. euroa.
Aro Yhtiöt Oy luopui elokuussa 2007 Daxtum Oy:n omistuksesta. Myyntiin päädyttiin, koska Daxtumin nopea kasvu teleoperaattorien palvelutuottajana vaikeutti synergiaetujen hyödyntämistä konsernitasolla. Kaupan myötä myös konsernin omat pääomat lähes kaksinkertaistuivat, mikä lisäsi huomattavasti resursseja panostaa sähkö- ja LVI-asennusliiketoiminnan kehittämiseen ja sen kannattavaan kasvuun.
Daxtum Oy on mukana konsernin luvuissa heinäkuun loppuun saakka. Daxtum Oy:n 7 kuukauden liikevaihto oli 8,7 milj. euroa ja liikevoitto 0,68 milj. euroa sekä henkilökunnanmäärä n. 200.
| Lv, M€ | Lv:n kasvu, % | Liikevoitto, t€ | Liikevoitto-prosentti, % | Henkilöitä |
Daxtum Oy 7kk | 8,7 | | 680,0 | 7,8 | |
OVL Tekniikka Oy | 11,4 | 41,4 | 492,9 | 4,3 | 59 |
Oulun Vesi ja Lämpö Oy | 9,2 | 31,5 | 274,0 | 3,0 | 68 |
Hanakkatalo Oy | 1,6 | -13,2 | -51,0 | -3,2 | 9 |
Sähkö-Aro Oy | 18,8 | 23,8 | 252,6 | 1,3 | 146 |
Aroinvest Oy | 3,0 | 3,1 | 1138,4 | - | - |
AroYhtiöt Oy | 0,86 | 18,4 | 7,5 | - | 3 |
eliminointi | -1,2 | - | - | - | - |
Konserni | 52,4 | 23,4 | 2 792,9* | 5,3 | 285 |
(* Liikevoitto ei sisällä liikearvopoistoa, 0,35 M€. Tytäryhtiöiden liikekuluihin sisältyy konsernimaksu, joka on 1,5 % liikevaihdosta.)
Konsernitasolla saavutimme pääosin taloudelliset tavoitteemme. Tytäryhtiöissä ei liikevoittotavoitteita kaikilta osin saavutettu, mutta, mikä tärkeätä, kaikki tytäryhtiöt paransivat tuloksiaan selvästi vuodesta 2006.
Vuoden 2007 tärkeimpänä haasteena oli uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto. Käyttöönotot tapahtuivat kevään ja syksyn aikana. Tällä hetkellä koko konsernilla on käytössään uusi järjestelmä. Uusien sovellutusten käyttöönotto jatkuu myös vuonna 2008. Uusi toiminnanohjausjärjestelmä mahdollistaa myös ICT-tekniikan hyödyntämisen entistä paremmin toiminnassamme. Yhteistä tietojärjestelmää varten on rakennettu korkealuokkainen konserniverkko, tietojärjestelmäinfrastruktuuri, joka käsittää toimipisteiden palvelimet, kytkimet, UPS:t sekä tietoliikenneyhteydet.
Kuluvan vuoden alussa purettiin OVL Tekniikka Oy:n ja Oulun Vesi ja Lämpö Oy:n muodostama alakonserni. Molemmat yhtiöt ovat suoraan emoyhtiön omistuksessa ja toimitusjohtajat Hannu Andersson ja Matti Piiroinen raportoivat suoraan allekirjoittaneelle. Risto Kirjalainen on molempien yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja.
Uuden toiminnanohjausjärjestelmän ansiosta paranevat mahdollisuutemme hyödyntää uutta ICT-tekniikkaa työnohjauksessa ja koko liiketoiminnassamme. Kyvyllä hyödyntää uutta tekniikkaa on suora yhteys tuottavuuden ja kilpailukyvyn paranemiseen, joka osaltaan näkyy kasvavana tilauskantana, hyvänä työllisyytenä ja parempina tuloksina hyödyttäen kaikkia arolaisia.
Markkinanäkymät, hyvä työvaranto ja alkuvuoden tilauskertymä ennakoivat konsernin kannattavan kasvun jatkuvan myös kuluvana vuonna.
Konsernin vuoden 2008 liikevaihtotavoite on ylittää 50 milj. euroa ja parantaa liiketulosta kaikissa tytäryhtiöissä.
Kiitän kaikkia arolaisia hyvästä yhteistyöstä kertomusvuoden aikana. Asiakkaitamme kiitän meitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta.
Malmilla 4. päivänä helmikuuta 2008
Terveisin
Paavo Aro